20. Päivä. Paluu Bay Streetille

Työpäiväni pyörähti käyntiin tänään Bay Streetillä pitkästä aikaa. Oikea paluu juurille.

Menin Neean kanssa bussiasemalle ja tiemme erkanivat eri busseihin. Hän suuntasi Birkirkaraan ja minä San Giljaniin. 

Bay Streetille päästyäni suuntasin sisälle ja törmäsin ennestään tuntemattomaan vartijaan joka kertoi nimekseen Slavisa. Esittäydyin pikaisesti ja sitten talsin "toimistoon". Siellä törmäsinkin Dordeen ja hän oli erittäin iloinen nähdessään minut ja halusi heti kovasti tietää kuulumisiani. Istahdin toviksi alas hänen kanssaan ja vaihdoimme kuulumiset, jonka jälkeen lähdin kierrokselle. 

Tein kierroksia päivän aikana ja kerran avasin parkkihallissa portin manuaalisesti tietokoneella kun se ei auennut autolle. Ikävä kyllä en ehtinyt saada rekisterinumeroa ylös, mutta sittenpä nousi oiva tilaisuus Dordelle näyttää miten haetaan kuvatallenteita. Haimme tallenteen ja rekkarikin löytyi. Success! 

Päivä oli muuten melko hiljailenen. Asiakkaita oli vähän. Eniten työllisti parkkihalli ja henkilökunnan pyynnöt sekä rakennustyömaa. 

Pääsin lopulta kotiinkin, mutta oli lähellä etten jäänyt bussista. Bussi oli täynnä ja kuski aluksi kieltäytyi ottamasta minua ja kahta muuta kyytiin, mutta suostui lopulta. Elimme hauskoja hetkiä silleinä purkissa. Kuski oli älyttömän huonolla tuulella. Joku päätti renkata pysähtymisnappia jolloin kuski sanoi kuuluvasti: "Please stop pressing the stop button! I have enough stress already, I don't need any more!" Ja kaikki repesivät nauruun. 
Bussin etuosassa oli pari serbialaista miestä jotka juttelivat kuskille ja antoivat tuon avautua työn ongelmista. Se taisi auttaa kohska lähellä Bugibbaa kuski oli jo paremmalla tuulella ja kyllähän päätepysäkillä oli kohteliasta porukkaa kun bussista tultiin. Bussien toimimattomuus ei ole kuskien vika vaan yhtiön, kuten kuski selitti. Hän sanojensa mukaan vihaa työtään, mutta aina ei voi valita. Sitä oppii arvostamaan toista kun kuulee ja näkee hänenkin näkökulmansa. 

Huomenna uusi kohde. Pavi shopping mall.