12. Päivä. Maanantai sekoilua toimistolla ja hämärähommia

Tänään ajattelin olla fiksu ja ottaa myöhemmän bussin koska olen aina niin hemmetin aikaisin toimistolla. Hieno idea vai mitä? No ainakin teoriassa. Tähän yhtälöön kun lätkäistään Maltan bussien karu todellisuus niin lopputulema ei voi olla "ajoissa". Bussiterminaalilla katselin bussia jonka pitäisi mennä toimistolle päin Birkirkaraan mutta bussissa ei kyseistä kaupunkia lukenut. Kysäisin kuskilta että meneekö bussi Birkirkaran kautta. Ei kuulemma. Odotin vielä seuraavan bussin, mutta siinäkään ei lukenut Birkirkara. Kysyin kuitenkin kuskilta saman kuin edelliseltä. Kolleegaansa verrattaessa tämä kyseinen kuski sanoi kyllä, paluu matkalla. Olin skeptinen sillä olin ja myöhästymistäni panikoidessani kalkuloinut kaikki mahdolliset lopputulemat ja reitit ja bussin kyytiin. 
Vinkki niille jotka tänne tulee joskus: bussikuski saattaa olla huonoin henkilö jolta kysyä minne bussi menee ja minkä asemien kautta. Ei niillä ole mitään hajuakaan. En tiedä mitä mystistä voimaa he seuraavat läpi liikenne helvetin mutta ei ainakaan karttaa. Long story short, bussi pysähtyi juuri missä pitikin ja pääsin töihin.

Päivä lähti käyntiin toimistolla mutta meno hyytyi jo melkein lähtökuoppiin. Toimistolta hävisi sähköt. Jätkät lähtivät selvittämään mistä oli kyse, Laviniaa ei paljoa harmittanut sillä hän ehti näyttää juttuja uudelle työntekijälle joka oli saapunut siivoamaan, Joyce taas keräsi kierroksia kun ei voinut tehdä mitään ja pino töitä odotti. Itse chillailin Excel taulukon parissa. 

Sähköt palasivat noin tunnin kuluttua ja homma alkoi taas rullata. Väänsin pari Excel taulukkoa tänään ja laskin listoista työntekijöiden tuntimääriä. 

Kävin ruinaamassa myös yläkerran jätkiltä vuoroja ja niitä sain. Palasin alakertaan ja näytin Lavinialle. Lavinia voivotteli ja hieroi kasvojaan lukiessaan. "No no no. This is not a roster" Hän otti puhelimen ja soitti yläkertaan. "Who gave this girl this roster?" Ja niin hän paineli yläkertaan ja palasi uuden, täysin erilaisen  vuorolistan kanssa. Ainakin pääsen töihin. 

Huomenna täysin uusi päivä ja täysin uusi kohde. Onneksi maanantai on vain kerran viikossa. 

My friend <3

11. Päivä. Kotitöitä

Otsikko kertoo kaiken. Tänään pesin pyykkiä, tiskasin ja kävin kaupassa. Ei mitään kiinnostavaa siis.

Vuorolistaa ei ole kuulunut joten nähtävästi menen huomenna toimistolle. 

10. Päivä. Mdina

Lauantain suunnitelmana oli vierailu etelän suuntaan Mdinan kaupunkiin. Niille joille Mdina ei sano mitään niin tässä pari faktaa:

• Entinen pääkaupunki
• Vain 250x300 metrin kokoimen ja suunnikkaan muotoinen
• Muurien sisässä
• Sijaitsee saaren keskiosassa

Revittyäni itseni sängystä ja syötyäni menin kahden korvilla kotiani lähimmälle bussipysäkille odottelemaan bussia mutta bussi ei koskaan tullut. Kaksi vuoroa olisi pitänyt jo mennä, mutta eipä vain mennyt. Pohdin siinä hetken lopen kettuuntuneena, että menenkö kotiin vai kävelenkö bussiterminaalille. Pysyin jämäkästi päätöksessäni nähdä Mdina ja lähdin tallustamaan terminaalille. Kirosin bussit mielessäni. Okei joo busssi voi olla myöhässä, mutta että se ei tule onllenkaan? Normi päivä Maltalla. Totesin että tänään on niin hemmetin hieno päivä että minähän menen Mdinaan vaikka sitten perkule lentämällä! Sisu!

Terminaalilla odotin ehkä 20 minuuttia ja bussi saapui. Olin innoissani. Matka kohti Mdinaa alkoi.

Jo matkalla kaupunki muureineen näkyi etäällä ja hädintuskin pysyin aloillani innostuksesta. Bussi jätti perillä mukavasti ihan kaupungin portin kupeeseen ja siitä oli mukava köpötellä sisälle kaupunkiin. 

Jo portilla olin aivan haltioissani. Aivan kuin olisin astunut ajassa taaksepäin. Kaupunkiin kuljetaan siltaa pitkin ja isosta kiviportista sisään. Kadut ja kujat ovat kapeita ja  arkkitehtuuri on upeaa. Valtavat rakennusten ovet ja julkisivujen kivi koristeet ovat yksityiskohtineen henkeä salpaavia. Kaupungissa ei ole autoteitä joten siellä on miellyttävää kävellä omaan tahtiin ja rauhassa sisäistää tunnelmaa. Kyllä siinä meinasi historia nörtti hieman herkistyä, niin upea näky se oli. Ja osa syy kyyneliin oli myös se miten Mdina on Game of Thrones kuvauspaikka ja sarjan ystävänä tunsin siirtyneeni sen maailmaan. 

Maisemien lisäksi toinen kohokohta oli kahvila jossa vierailin ja aion nyt häpeilemättä mainostaa sitä. Fontana Tea Garden on kaupungin muurille ja puutarhaan levittäytynyt kahvila/ravintola. Se tarjoilee suolaisesta makeaan kaikenlaisia herkkuja sekä laadukkaita viinejä ja drinkkejä. Ravintolassa voi olla sekä sisällä että ulkona. Lähes heti kun astuin sisään tarjoilija lähestyi minua ja kysyi että tarvitsenko pöydän. Hieman ulkona käytännöistä sanoin vain kyllä. Mies kysyi että monellekko ja ulos vai sisälle. Sanoin että yhdelle ja kumpi vain käy. "This way madam", oli vastaus. Häkeltyneenä tästä kohteliaasta kohtelusta seurasin miestä kun tuo vei minut pöytääni joka sijaitsi juuri täydellisesti ulkona muurilla missä oli parhaat näkymät. Sain ruokalistan selattavaksi ja koska olin tutkinut jo etukäteen sitä, tiesin mitä otan. Tilasin pähkinäsuklaa kakkua extravaganza versiona, eli jäätelön kera ja sukulaisen ohjeena americano kahvin joka on kuulemma lähimpänä "normaalia kahvia". Ruuhkaa ravintolassa riitti. Tilaukseni tuli noin vartin päästä, mutta ei minulla minnekkään kiire ollut. Fiilistelin maisemia ja ravintolan tunnelmaa. Annokseni saapui ja aloin jo miettinään minkä tekstin haluan hautakiveeni koska en tulisi selviämään hengissä siitä. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten hyvää se oli. 

Viereisessä pöydässä istui nuori mies nauttimassa omaa annostaan. Hän huomasi minun sokeripommini ja kysyi tarjoilijalta mikä annos se oli. Hetken mussutettuani jäätelöä ja kakkua mies kohteliaasti pyysi huomioni ja kysyi pidinkö kakustani. 

Suklaat ympäri naamaa katsoin häntä ja nyökyttelin. "Ifsh vevy good!" 

"Can you recommend it?"

"Yefsh" 

Mies tilasi palan samaa kakkua ja maistettuaan totesi saman. Hemmetin äklömakeeta mutta hyvää. 

Ja kahvikin oli juotavaa. Ei niin tujua kuin se cappuchino pari päivää sitten. Italialaiset varmaan käyttää kahvia autoihinkin polttoaineena, niin tujua se on. Bensa asemalla kun tankkaa Fiatin täyteen cappuchinoa niin johan kulkee. 

Ravintola oli upea ja taidan kyllä käydä siellä vielä uudestaakin. Kuulemma pitsat ovat herkullisia siellä. Annettuani huomattavan tipin tarjoilijalle ja maksettuani laskuni (joka oli juuri alle kympin) jatkoin hiljalleen takaisin portille päin yhden lahjatavara kaupan kautta. 

Pian olinkin tyytyväisenä matkalla kotiin päin. Upea päivä kaikenkaikkiaan. Onneksi lähdin enkä antanut typerien bussien pilata suunnitelmia. Maltalla täytyy vaan tottua siihen että usein asiat ovat "melkein" eikä "just". 

Mdina on upea kaupunki täynnä historiaa. Sitä kutsutaan myös nimellä The Silent City ja sitä se onkin. Kaupunki on hiljainen ja rauhallinen. Ainoa ääni on kirkkojen kellot. Mdina on ehdoton vierailu kohde kaikille jotka Maltalle eksyvät.

Hevosvaunuja

Mdina Gate

 

 

 

Näkymä muurilta

Näkymä ravintolasta

Look at that!

Perfect place

 

9. Päivä. Ostarikyttä 3. Bay Street

Tänä perjantaina suuntasin dösällä noin 30 minuutin päähän kotinurkilta Bay Streetin kauppakeskukseen. Bussi oli kerrankin ajoissa joten olin lähes tunnin etuajassa paikan päällä ja pyörin ympäriinsä yrittäen keksiä minne mennä. Monet tunnistivat univormun ja tervehtivät heti. Noin klo 10 näin etäällä lähestyvän 2 herraa tutuissa univormuissa. Esittäydyin ja kerroin mitä oikein olen siellä tekemässä. Toinen herroista innostui välittömästi ja lähti kierrättämään minua. Dorde on jo aika veteraani Bay Streetillä ja toinen yhtä uusi kuin minä, ensikertaa Bay Streetillä. Pian tapasin myös kolmannen vartijan. Dorde oli ainoa nimi.joka minulle jäi mieleen. Päivän kokoonpano koostui pelkistä Serbialaisista. Työnjako on hyvin simppeliä kauppakeskuksessa; yksi vartija hoitaa ulkona parkkipaikan, yksi sisällä parkkipaikan ja kolmas hotellin laajennustyömaan. Pysyttelin pääasiassa Dorden kanssa valvomossa ja vahdimme sisä parkkihallia. Kävin kyllä myös kerran kierroksella hiljaisen hissukan kanssa ja rakennustyömaalla sen kolmannen kanssa joka mutisi itsekseen serbiaa. Tein myös itsenäisesti ja omatoimisesti kierroksia. 

Tärkeimmät tehtävät Bay Streetillä on näkyvillä olo ja kierrokset sekä parkkihallin tilan hallinta sekä tietysti kameravalvonnan suorittaminen. 

Kukaan kolmesta serbi herrasta ei tiennyt, että olen tulossa, mutta minut otettiin hyvin vastaan. Dorde paralla meni ihan pasmat sekaisin. Hän oli kokoajan kovin huolissaan että onko minulla kaikki hyvin ja tarvitsenko mitään. Dorde oli kovin epävarma kielitaidostaan mutta oli kokoajan hyvin kiinnostunut Suomesta ja vaati minua kertomaan kaikkea Suomesta. Kerroin minkä ehdin ja hän kuunteli haltioissaan. 

Tapasin myös paikan operations managerin tai joku vastaava. Äkäinen ja alituisen kiireinen nainen. Hän sätti Dorde parkaa kokoajan ja hoputti tekemään asioita. Kerran hän pinkoi valvomoon ja iski läjän papereita pöytään. Hän näytti kuvia parkkipaikoista ja selitti miten hän halusi ne rajattavan nauhalla ja kieltomerkein. "I want barriers from here...to here! Understand?! Mela. And signs here! Two car space!" Sitten nainen iski pöytään kuvan koirasta. "Have you seen my dog?! It's a very cute dog!" 

Eläimistä puheenollen en edes kehtaa mainita miten kauan seurasin kameroista oranssivalkoista kissaa kun se useamman kerran päivän aikana vieraili parkkihallissa ja sen liepeillä. Onko se kissan perusoikeuksia loukkaavaa jos seuraan sitä kameroista? Vai onko kissa antanut loukatun suostumuksen koska kameravalvonnasta on ilmoitettu? Osaako kissa lukea? Hmm... tässä on paljon pohdittavaa, mutta toiselle päivälle. Nyt on tullut aika hyvin ansaitun viikonlopun.

Stay tuned. 

8. Päivä. Toinen kurssipäivä ja koe

Tasan viikko Maltalla on nyt takana ja vartijakurssi on taputeltu kasaan. Tänään oli viimeiset tunnit ja koe. Koetta en oikein voinut liielmälti kehua, mutta ainakin kaikki pääsivät läpi melko varmasti. Floydin kanssa tuli todettua että ei tuolla kokeella pätevyyttä saa, mutta..  Noh. Ainakin lisää vartijoita. Aloin muistella taaksepäin 80h vartijakurssin koetta ja pakko myöntää, että vaikka se oli haastava niin ainakin sillä oikeasti voi jopa jo oikeuttaa vartijan lupaan. Täällä kurssista läpipääsy on kuin lastenleikkiä, mutta itse hakuprosessi tuntuu yhtä haastavalta kuin meikäläisen ensimmäimen yritys laittaa ruokaa kaasuhellalla. Jos nyt en väärin muista niin hakuprosessiin kuului rikosrekisteliä, oikeuden päätöstä ja ristin suutelua. Ihme ettei myös verirituaalia ja uhrilammasta. Tässä palovammojani nyprätessä sitä väkisinkin pohtii millaista porukkaa tuolla oikein menee vartijan asussa niin virkaintoisena ja "tietoisena" valtansa rajoista. Maltalaiset naureskelevat suomalaiselle "kolmen vuoden vartijakoululle" , mutta ei siitä voi sen kohta käyneenä olla kuin kiitollinen. 

Tänään en napsinut kuvia. Pahoittelen. 
Stay tuned.

7. Päivä. Opin tiellä tiedon lähteelle

Keskiviikko lähti mukavasti käyntiin ja hurahti ohi maltalaisella vartijakurssilla. Se oli aivan huippua! Alku oli vähän kankea kun naispuolisella opettajalla oli lähtenyt ääni juuri päivää ennen. Naureskelimme tunnin alussa kun Lavinia ehdotti opettajalle vodka paukkua jotta ääni avautuu. Aamupäivän opiskelimme lakia lyhyesti ja sitten loppupäivän toinen opettaja kävi muita aiheita läpi. Käsittelimme teknistä ja rakenteellista turvallisuutta, palo turvallisuutta, rekisterien pitämistä, poikkeustila varautumista jne. Aiheet olivat ennestään tuttuja minulle, mutta moni muu kurssilla tuntui olevan enemmän tai vähemmän ulkona, joko kielen tai muun syyn takia. Kaikki asiat käytiin englanniksi ja maltaksi. Porukkaa oli Serbiasta, Italiasta, Pakistanista ja tietty Maltalta. Sitten oli minä. Tiesin paljonkin jutuista ja etekin kun puhuimme rikkarista, olin enemmän kuin kartalla. Melkein jäi harmittamaan kun opettaja ei kysellyt paljoa jotta olisin voinut näyttää Suomalaista ammattitaitoa. Hauska päivä kaikenkaikkiaan ja huomenna jatkuu. Tänään täytyy päntätä.

Lounastauolla kävin vetämässä kantapaikassani slaidin pitsaa. Onpa muuten  hemmetin hyvää pitsaa. Ikävä kyllä David ei siellä ollut. Tosin eilen menin syömään klo 11 ja tänään 12.30. Toivottavasti miespolo ei odotellut minua. Näin tosin Joycen tauollaan kahvilassa lähellä ja menin hänen kanssaan hengailemaan. Kävin tilaamassa kahvin itselleni jotta en näytä ihan typerältä siinä ilman mitään. Joyce maksoi kahvini. Siinä on sitten kultainen sielu. Joycelle täytyy ostaa jotain ennenkuin lähden.

Huomenna jatkuu vartijakurssi uusilla aiheilla ja kokeella. Sitä kohti menen itsevarmasti. Suomalaisilla ammattieväillä pärjää kun vain kieli taipuu englantiin. Tässä enemmänkin pelkään ettei kieli taivu enään Suomeen. Onneksi kuitenkin viestittelen kotiin joka päivä ja tämäkin sorry excuse for a blog on suomeksi.

Huomenna lisää. 
Stay tuned. 

Ps. Huomaa kyllä että on Suomalainen kun kävelee kahvilaan ja hyväntuulisena pyytää kahvia ja myyjä kattoo kieroon ja kysyy että "Ai haluat kahvia? Niinku mitä? Cappuccino? Latte?"
Ihan vaan kahvia... No hemmetti laita Cappuccino. Ei muuten yhtään ollu vahvaa. Mela... Haluuko joku laittaa mokkamasterin ja paketin juhlamokkaa postissa tänne? 

6. Päivä. Vahtia ja vaatehuoltoa

Tänään sain viimein univormun ja tulihan sitä muutakin kiinnostavaa tehtyä. Autoin Mariaa viemään univormut varastoon ja samalla sain omani. Sitten autoin Jakea erottelemaan radiopuhelimien ja korvakuulokkeiden piuhoja. Jokainen joka on joskus työntänyt kuulokkeet laukkuun tai taskuun ja sitten ottanut ne parin sekunnin päästä ulos, tietää mistä puhun.

Päivän kiinnostavin homma oli tämä: Pomo tuli luokseni iltapäivällä ja sanoi, "Riina! Your first guard duty has come!" En hämmennykseltäni osannut sanoa muutakuin "okay"
Kipitin pomon perässä toimiston ohessa olevaan aseliikkeeseen. Katselin huuli pyöränä valikoimaa ennenkuin sain työnkuvani. Rikosilmoitinjärjestelmän asentaja oli saapunut korjailemaan jotakin silmukkaongelmaa ja hänen oli päästävä keskuslaitteelle, joka sijaitsi asekaupan takahuoneessa. Pomo laittoi minut vahtimaan asentajaa, että tuo ei vie mitään. Hauskan käänteen tämä homma sai kun pomo otti sivusta kiväärin, ojensi sen minulle ja sanoi if he runs or steals, shoot him" Eihän siinä voinut kuin nauraa, mutta aentajalla taisi pieni kylmähiki nousta. Annoin aseen pois kohteliaasti ja vakuutin että eiköhän tässä  pärjätä. Kuitenkin pomo laittoi lähelleni vielä sorkkaraudan, ihan varuiksi. Nun homma oli valmis, pirautimme pomolle että homma oli hoidettu. Ensimmäisenä pomo kysyy puhelimessa "But did you shoot him?" Jouduin toteamaan, ettei siihen ollut tarvetta.  Pelkkää huumoriahan tämä oli. Pomo tunsi asentajan, mutta on ihan rutiini toimenpide ettei ketään jätetä yksin aseiden kanssa. Hauskaa silti oli. Asentaja oli mukava mies ja sai lähteä elossa. Hahaa!

Tein myös uuden ystävän ruokatauolla kantapaikassani, eräässä pikku pasteija/pitsa kioskilla. Vanhahko herrasmies alkoi jutella minulle.  Hänen nimensä oli David. Hän istui oluella ja hymyili minulle harvoin hampain kun valitsin pöydän ja aloin mutustaa mysteeritäyte pitsaani. David kysyi mistä olin ja vastasin Finland. Ja siihen muuten ainoa oikea vastaus on jokin seuraavista:
"brrrr!
"oh it's cold! "
"isn't it cold?" 
"oh very cold! Snow eh?" 

Anyway, David on käynyt Ruotsissa, joten tietää suurinpiirtein millaista Suomessa on. Juttelimme niitä näitä ja ystövyatyimme nopeasti. David toivoi että näkisimme vielä. En uskaltanut luvata mitään, toivoin sitä kuitenkin myös. Ehkä huomenna lounastauolla. 

Juttelin myös erään herrasmiehen kanssa aamulla kun odotin työkaveriani Joycea, jonka kyydillä olen kulkenut töihin ja kotiin (bless her) Herrasmies toivotti hyvät huomenet ja kysyi mitä odotan ja vastasin että kaveria. Hän kysyi myös mistä olen ja vastasin tietysti Finland ja herrasmies eräällä aiemmin mainituista tavoista. Herra kuulosti britiltä tai ehkä jenkiltä. Ihmiset ovat niin mukavia täällä. 

Mutta eivät kaikki. Eilen toimistolla saatiin hyvät naurut kun tuohtunut vartija soiyti Floydille ja haukkui tuota nimellä "pastafrolla". Floyd ei voinut ottaa kyseistä henkilöä tosissaan. Floyd soitti takaisin vartijalle ja vastasi kutakuinkin näin, "at least this pastafrolla has the eggs to call you back. You can bring the uniform back anytime" 
Without further context, jutun juuri oli siis että vartija oli toiminut väärin ja sitten kehtasi vielä haukkua Floydia. Naureskelimme jutulle koko päivän ja Floydin uusi nimi on nyt Pastafrolla. 

Stay tuned. 

Funny birb

Lunch

Suit up! 

5. Päivä. Ja sen opetus on "Et voi olla hyvä ja organisoitunut vartija jos et osaa viikata vaatteita"

Jälleen tänään hurruttelin bussilla Birkirkaran vilinään ja köpöttelin jälleen aivan liian aikaisin Signalin toimistolle. Odoteltuani tovin portilla, Jake tuli päästämään minut sisään ja ensitöiksi tein kahvia. 

Naputtelin loppuun tänään yhden paperin taivaan vanhalla wordilla ja sitten sainnin mukavan nakin jota jo spoilasin otsikossa.

Viikonlopun juhlien jäljiltä oli vartijoiden takit ja liivit yhdessä helvetillisessä mytyssä ja jonkun piti ne viikata. Hmm. Kukahan sen voisi tehdä? Oh boy! It was me! No tulihan ne sitten viikattua ja työn johto oli paikalla seuraamassa. Molly ja George siis. Hauvelit seurasivat kuola valuen ja silmät tarkkana kun viikkailin. Katsekontaktilla sain hännän heilutusta kannustukseksi.

Päivän paras uutinen oli kuitenkin se, että perjantaina olisi aika ensimmäisen vuoron. Huomenna univormu haltuun, keskiviikko ja torstai vartijakurssia ja perjantaina kentälle! Hyvä etten ilosta hyppinyt. Viimein oikeita töitä!

Viimein päästään asiaan. Stay tuned. 

Lukeeko tätä edes kukaan? 

4. Päivä. Tuuliajolla

Eilisen juhlinnan myötä annoin itselleni luvan nukkua pitkään tänään. 

Tästä päivästä ei ole paljoa kerrottavaa, mutta mainittakoon sen upea sää. Tänään oli aika lähteä käynään kaupassa ja ajattelin siinä matkalla pyörähtää myös hieman muuallakin. Katselin parvekkeeltani kadulle ja huomasin miten sähkölangat hyppivät vimmatusti kuin hyppynarut. Otin puhelimeni käteeni ja katsoin säätiedotusta. Tuulta oli ennustettu jopa 61 metriä sekunnissa. Haistatin pitkät tuulelle ja lähdin ulos. Ulkona totuus pöllähti naamalleni ja melkein heitti minut nurin. Suomalaisena en toki myöntänyt mitään vaan jatkoin sisun voimin eteenpäin. Kävelin kaupan ohi rantaan ja siellä viimein myönsin tappioni aivan kuren Italialaiset vuosia sitten. Hiuksia kasvoiltani pois pyyhkien käännyin kannoillani ja otin nokan kohti kauppaa. Tein ostokseni ja painelin kotiin. Nautin raikkaasta välimeren tuulesta ikkunan takaa, juusto pekoni pastaani mutustellen.

Stay tuned. 

3. Päivä. Laiskottelua ja juhlintaa

Lauantai päivä alkoi kaunistelemattomasti nukkumisella. Luulin nukkuneeni pitkäänkin sisöisen kellon mukaan, mutta eihän se ollut kuin 8 oikeasti. No nousin ylös ja aloin aamiaiselle. Päätin että lähtisin käymään Vallettassa siinä avajais tapahtumassa, ja kävinkin. Suunnittelin bussireitin ja aikataulun ja illalla lähdin matkaan. 

Bussi oli melko täynnä jo kohdalle tullessa, mutta sain istumapaikan. Birkirkarassa bussi ajoi jo ihmisten ohi koska oli täyttä. 

Pitkän ja piinallisen bussireissun jälkeen saavuimme Vallettaan ja jo lähellä keskustaa oli liikenne aivan jumissa. Moottoripyörä pulisijat, siis Poliisit, yrittivät ohjata liikennettä. Bussi tiputti meidät kyydistä ja alkoi vaaellus kohti tapahtuma aluetta. Ihmisiä oli tuhansia. Koko paikka oli jumissa ja Vallettan kaupungin portille oli syntynyt pullonkaula efekti. Haikeasti katselin Signal 8:n väkeä kun nuo pitivät porukkaa halluasaan. Pienenä ihmisenä ollessani jumissa ihmisten välissä ja tuntiessani jatkuvasti jonkun työntävän minua, toivoin että olisin täällä töissä. Silloin tilaa varmasti syntyisi kummasti. 

Viimein pääsin änkemään sisälle kaupunkiin ja matkalla tuli nähtyä tuttujakin naamoja. Signalin pojilla ja tytöillä oli homma hallussa. En sitä epäillytkään. 

Kaupungissa katselin hetkisen esityksiä ja kävelin läpi fiilistellen kapoisia kävelukatuja. Hienoin esitys oli Castille squarella talon seinään heijastettu esitys. Olin hieman huonossa kulmassa, mutta esitys näytti kertovan Maltan historiasta ja tiestä itsenäisyyteen. Erittäin hieno esitys. 

Aikani fiilisteltyäni totesin että olisi hyvä lähteä tallustelemaan bussia kohti. Tie busseille oli pitkä ja tukkoinen, mutta ehdin juuri ja juuri omaan bussiini ja pääsin kotiinkin. 

Tässä vähän kuvia illan reissulta. 

 

 

 

 

Stay tuned. 

2. Päivä. Kädet jäässä, täynnä ja palovammoilla

Heräsin reilusti ennen kellon soittoa aamusella ja keräsin itseni syömään aamiaista ennenkuin pitäisi kiiruhtaa bussiin. Unohdin moneltako Signal 8:tin toimistolla piti olla, joten menin ajoissa kahdeksaksi. Bussi matka vie noin tunnin.

Tajusin perille tuulessa ja tuiskeessa viimein löydettyäni, että olen todellakin liian ajoissa. Mietin hetkisen elämän mysteerejä siinä portilla kunnes silmiini osui tori... Aika isokin tori. Päätin suunnata sinne.

Sain nopeasti kulutettua torilla aikaa ja tein päätöksiä tuliaisistakin. Kipitin takaisin toimistolle ja näin jonkin miehen portilla. Lähempänä tunnistin tuon itse toimariksi. Menin heti kättelemään ja esittäytymään. Seurasin häntä sisälle ja sain pian kierroksen toimistolla. Suosikkini oli ehdottomasti koirat.

Kävin uudelleen sillä samaisella torilla, tällä kertaa Lavinian kanssa. Lavinia osti vaikka ja mitä, joten tarjouduin kantamaan osan. Toimistolla aloimme sitten töihin.

Sormet kohmeessa näpertelin erillaisia tehtäviä joita Lavinia eteeni lykkäsi, aina iltaan asti.

Alunperin oli tarkoitus että osallistuisin Valletta 2018 tapahtumaan huomenna mutta ilmeisesti homma meni liian vaikeaksi (kaikkien muiden paitsi minun) mielestä, joten en mene sinne. Kyllähän muuten harmittaa. Tietysti moni sanoi että kannattaa mennä ihan vaan hengailemaan jossei töihin. En tiedä ... Ei se sama ole. Täytyy kai katsoa mikä fiilis on huomenna.

Nyt vetäydyn nuolemaan iltapan lämmityksen johdosta syntyneitä palovammojani ja yritän päästä peiton alle ennen jäätymiskuolemaa. 

Stay tuned

Or not. It's not like I can tell you what to do. 

 

1. Päivä. Aloilleen asettautuminen

Ilta on hämärtynyt Maltan ylle ja meikäläisen päivä alkaa olla pulkassa. 

Lento ei ihan mennyt kirjan mukaan, mutta ei se mitään. Helsingin päässä nääs tuumasi Saksalainen kapteenimme, että tämä siivekäs purkki ei liiku minnekkään ennen jäänesto käsittelyä ja kiitoradan nuolemista puhtaaksi jäästä ja lumesta. Herr sai tahtonsa läpi ja lent viivästyi tunnilla. Kun lähestyimme Munchenin lentokenttää alettiin jo kuulutella minne jatkolennoille menijät jatkaisivat koneen myöhästymisestä johtuen. En kuullut mitään Maltan lennosta joten laskeuduttuamme raivasin tieni lähes kyynerpäätaktiikalla eteenpäin, luullen että aikaa olisi vain tunti tällä suurella ja vieraalla kentällä.
Löytäessäni viimein valotaulun ja paniikista suuret silmäni siihen kohdistettuani pilkahti taulusta teksti, joka oli samalla lohduttava ja samalla taas ei. Jatko lento oli siirretty ja lähtisi 2 tunnin päästä. Vaelsin oikealle portille ja istuin odottamaan.

Lento Muchenista lähti ja Sisilian yllä alkoi lentokoneessa olemaan hieman tukalaa, kun pilvien yllä mollottava valopallo paistoi suoraan sisälle koneeseen. Valo ja lämpö pistivät pienen kaamos horroksessa olevan suomalaisen hieman sekaisin ja katumaan mustaa nahkatakkia. Katumus ei ainakaan vähentynyt korkeuden vähetessä ja koneen laskeuduttua. 

Opaastin itseni ja lähes laittoman painavan kapsäkkini ulos terminaalista ja loin tähyille Signal 8:n autoa. Sen kun sitten huomasi niin mielikuva on kyllä jäänyt verkkokalvoille, niin koomillinen pikku koppero se oli. Minulla on pieni auto ja myönnän sen, mutta tämä pieni nelipyörä on juuri ja juuri luettava autoksi eikä mopoautoksi. Täysin sähköllä toimiva automaatti Citroen. 

Pikku itikka citikkaa ajanut Alex nappasi minut kyytiin lentoasemalta ja aloimme hurrutella kohti uutta kotiani. Seuraavaksi tapasinkin jo hellyyttävän vuokraemännän joka Alexin kanssa neuvoi minulle bussin käytön. Rouva myös esitteli asuntoni ja käytti minua kaupassa. Mukavaa porukkaa tähän mennessä. 

Sain hetkisen rauhaa omien ajatusteli parissa ja se taas ei ollut yhtään hyvä juttu. Ehdin hieman panikoida että mitähän tästä tuleekun bussilinjatkin on yksi pirun labyrintti sanahirviö pysäkkeineen. Vedin syvään henkeä välimeren tuulista ilmaa ja rauhoituin. Otin puhelimeni kauniisen käteeni ja avasin vanhan kunnon google mapsin. Iskin kadut ja pysäkit sovellukseen, latasin offlne-kartan lähiseudusta ja tallensin työmatkan. Kaikki järjestyy, vakuutin itselleni. Laitoin hieman purtavaa, laitoin vaatteet kaappiin ja sitten suuntasin ulos.

 Kaupassa törmäsin siihen iän ikuiseen suomalaisten ongelmaan josta Niko Kiveläkin on puhunut. Kun kävelet hyväntuulisen läpi kaupan ja nakkaan sitä sun tätä sinne koriin ja sitten suuntaat kassalle. Maksat ostokset ja alat lapata ostoksia syliin. Kassa neiti kysyy että "Tarviitko kassia?" No mitä vastaa suomalainen, joka on ajettu siihen noloon tilnateeseen, että se ei selviä kassa jonossa ja kohtaa pian julkisen nöyryytyksen? "Kyl nää menee tässä" Ei suomalainen tietenkään myönnä tappiota. Mutta sitten sen kymmenennen jugurttipurkin kohalla tajuut, että ei nää helvetti kyllä mene tässä. Minulla vain kävi tämä kahdesti ja naurettavan pienen käsilaukun kanssa ja se kassatäti ei ikinä tarjonnut sitä prkln muovipussia.  Ja muovipusseista puheenollen, kävelin siihen kauppaan ostamaan roskapusseja, mutta ostin kaikkea muuta koska niitä ei ollut. Onneksi tätä kirjoittaessani upea vuokraemäntä toi roskapusseja. Närkästyneenä ja elämään vässähtäneenä luikin maitotölkki ja leipäpussi kourassa kotia kohti. 

Ja ei se reissu kauppaan ihan turha ollut. Kävelin rantaan ja sain upeita kuvia ja löysin kissaportin. Se on siin portti jonka toisella puolella on paljon kissoja. Ja tulipahan käveltyä vähän huudeilla.






Alussa tuntuu että kaikki on vähän päin sitä itseään ja takamus edellä palmuun menoa, mutta haluan uskoa että parin viikon päästä alkaa kaikki jo mennä luonnostaan. Ensimmäinen askel on kauppakassin mukaan ottaminen kauppaan.

Wish me luck and stay tuned. 

Tunnelmia; 3 pv ennen matkaa

Kuka, mitä, hä?

Nimi: Riina Ovaska
Ala: Turvallisuusala
Kohde: Malta, 2,5 kk

Olen siis lähdössä Maltalle työssäoppimaan kolmen päivän kuluttua. Tässäkohtaa pitäisi sitten niitä fiiliksiä kertoa vai miten? No en aijo valehdella. Tunteet ovat olleet ailahtelevia ja ristiriitaisia kuin milläkin keski-ikäisellä. Välillä olen niin innoissani että hädin tuskin paikallani pysyn ja välillä iskee paniikki. Takaisin ei kuitenkaan käännytä vaan suomalaisella sisulla tämä hobitti menee sinne ja takaisin ei-niin-odottamattomalla matkallaan. 

Eniten odotan reissulta siitä, että pääsen näkemään miten vartiointi ja turvallisuusala eroaa Suomen mallista Maltalla. Voisin kuvitella että vaikka Malta, se pieni välimerellinen saarenpahanen, Eurooppaan kuuluukin isänmaamme lailla, ero voi olla suurikin. Se jää nähtäväksi. 

Yritän kirjoittaa blogia joka päivä oman elämäni ja lyhyen (mutta ei huonon) muistini helpottamiseksi. Nyt palaan laukkuhelvetin pariin. Pakkaaminen on tuskaa. 

Stay tuned.