Aika pakata tavarat ja tehdä check-in. Lähes 3 kuukautta on kulunut ja menipä se äkkiä!
Alku tuntui tuskaiselta, kaikki ahdisti ja mikään ei ollut hyvin, mutta kun siitä pääsi ohi ja alkoi homma luistaa, tämä alkoi tuntua jo ihan luonnolliselta. Tämä onkin jotain mitä haluan tänne tulevien ymmärtävän. Alussa varmasti tuntuu siltä, että haluaa vain kotiin ja mikään ei onnistu, mutta kun suomalaisella sisulla taistelee siitä läpi niin kaikki kääntyy paremmaksi. Kuukauden jälkeen on jo ihan paikallinen olo.
Toinen pointti minkä haluan esille on se että vaihtoon kannattaa mennä pitkäksi aikaa, koska lyhyessä ajassa ei ehdi huomaamaan kehitystä. Olen huomannut itsessäni suurta kehittymistä vasta viimeisen kuukauden aikana. Se vaatii aikaa. Lyhyessä ajassa ei ehdi muuta kuin odottaa kotiin lähtöä.
Upeiden muistojen ja uusien ystävien lisäksi olen kokenut että ammattitaitoni on kehittynyt. Oman alan erilaisuuden näkeminen ulkomailla avartaa näkemystä.
Myös kielitaito on kehittynyt. B2:sta C1:een! Yay!
Vaihtoon lähtö kannattaa kaikin puolin! Kyllähän se suosittelukirje näyttää hyvältä CV:ssä.
Rohkeasti ulkomaille!
perjantai 30. maaliskuuta 2018
70. Päivä. Kakkua ja jäähyväiset toimistolla
Torstai toivoa täynnä... Toivoa paluusta? Ehdottomasti.
Kun arviointikeskustelu oli pois tieltä, keräsimme tänään toimiston pienen kokoonpanon juhlimaan Floydin synttäreitä ja meidän lähtöämme. Kakkua söimme mutta koska korkinavaaja oli hukassa, viini jäi pulloon :/
Hyvästelimme kaikki mutta vakuutimme, että palamme vielä. Pakko se on. Olen jo luvannut kaikille. Ja tällä pikkuruisella kivellä on vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa.
Kun arviointikeskustelu oli pois tieltä, keräsimme tänään toimiston pienen kokoonpanon juhlimaan Floydin synttäreitä ja meidän lähtöämme. Kakkua söimme mutta koska korkinavaaja oli hukassa, viini jäi pulloon :/
Hyvästelimme kaikki mutta vakuutimme, että palamme vielä. Pakko se on. Olen jo luvannut kaikille. Ja tällä pikkuruisella kivellä on vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
69. Päivä. Last shift. Goodbye Bay Street
Aamulla kiiruhdin San Giljaniin ja kohti Bay Streetiä haikein mielin. Viimeinen vuoro edessä...Aika hyvästellä kaikki Bay Streetillä.
Paikalla oli Wolfe yövuoron jäljiltä, Petrovic avustamassa työmaata ja uusi kasvo, serbialainen nuori nainen Alexandra. Hänet oli palkattu vahtimaan rakennustelineiden poistoa (finally!) Jeffrey saapui myös tietysti.
Kun handover oli suoritettu suuntasimme kaikki paikoillemme. Alexandra meni toiseen kerrokseen vahtimaan suljettua käytävää, Petrovic ohjasi työmaa liikennettä kadun varrella ja minä menin sillalle. Jeff hoiti toimiston ja kaiken muun satunnaisen.
Kuten joka päivä, parkkihalli täyttyi lopulta ja huidoin sillalla kuin merihädässä oleva. Ollessani aikeissa lähteä tauolle jouduin lykkäämään sitä sillä Alexandra tarvitsi taukonsa joten menin tuuraamaan häntä.
Kerroksessa 2 oli rankka kivisade. Jouduimme laajentamaan suljettua aluetta, koska hissistä tulevat ihmiset olivat saada kiviä niskaansa. Jouduin itsekkin väistelemään useasti ropisevia kiviä ja puunpaloja, vaikka pysyttelin katon alla.
Alexandra palasi tauoltaan ja päästi minut omalleni. Noudin läheisestä pastizzeriasta lounasta ja pidin pikaisen tauon (en osaa rentoutua kun on kiirettä)
Tauon jälkeen jatkoin sillalla ja sain naurunaihetta kun kiinteistöhuollon pojat Dennis ja Massimo pääsivät uransa huipulle kun je nousivat nostokurjen koriin ja ylös työmaan ylle. Sieltä ne heiluttelivat alas. Mokoma huijari Dennis. Kyllä hän töissä tänään oli.
Parkkihalli oli täynnä yllättävän myöhään asti joten se työllisti meitä. Muuten iltaa kohti rauhoittui.
Rakennustelineet saatiin pois ja Alexandra pääsi aikaisemmin kotiin. Minä en ollut kovin innoissani kotiin pääsystä. En haluaisi lähteä ja Bay Streetin väkikään ei haluaisi että lähden. Puhuin erään kiinteistöhuollon kaverin kanssa ja yllätyin suuresti kun tuo sanoi: "Everyone here is talking about you. You are so nice. We will miss you" Olen jättänyt jäljen Bay Streetille, hyvällä tavalla. Harmittaa lähteä juuri kun kaikki alkoivat pitää minusta. Vakuutin kaikille että palaan kesällä viikoksi. En voi pettää tuota lupausta.
En suostunut jättämään lopullisia hyvästejä lempi kohteelleni vielä. Perjantaina menen vielä hyvästelemään kunnolla. Minun täytyy kunnolla sanoa heipat Jeffille ja Dennisille ja kaikille. Ei hektisen työpäivän aikana ehdi.
Bay Street opetti minulle miten moninainen yksi kohde voi olla. Siellä opin myös itsenäisyyttä, ongelmanratkaisukykyä ja paineensietokykyä.
Bay Streetillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.
Paikalla oli Wolfe yövuoron jäljiltä, Petrovic avustamassa työmaata ja uusi kasvo, serbialainen nuori nainen Alexandra. Hänet oli palkattu vahtimaan rakennustelineiden poistoa (finally!) Jeffrey saapui myös tietysti.
Kun handover oli suoritettu suuntasimme kaikki paikoillemme. Alexandra meni toiseen kerrokseen vahtimaan suljettua käytävää, Petrovic ohjasi työmaa liikennettä kadun varrella ja minä menin sillalle. Jeff hoiti toimiston ja kaiken muun satunnaisen.
Kuten joka päivä, parkkihalli täyttyi lopulta ja huidoin sillalla kuin merihädässä oleva. Ollessani aikeissa lähteä tauolle jouduin lykkäämään sitä sillä Alexandra tarvitsi taukonsa joten menin tuuraamaan häntä.
Kerroksessa 2 oli rankka kivisade. Jouduimme laajentamaan suljettua aluetta, koska hissistä tulevat ihmiset olivat saada kiviä niskaansa. Jouduin itsekkin väistelemään useasti ropisevia kiviä ja puunpaloja, vaikka pysyttelin katon alla.
Alexandra palasi tauoltaan ja päästi minut omalleni. Noudin läheisestä pastizzeriasta lounasta ja pidin pikaisen tauon (en osaa rentoutua kun on kiirettä)
Tauon jälkeen jatkoin sillalla ja sain naurunaihetta kun kiinteistöhuollon pojat Dennis ja Massimo pääsivät uransa huipulle kun je nousivat nostokurjen koriin ja ylös työmaan ylle. Sieltä ne heiluttelivat alas. Mokoma huijari Dennis. Kyllä hän töissä tänään oli.
Parkkihalli oli täynnä yllättävän myöhään asti joten se työllisti meitä. Muuten iltaa kohti rauhoittui.
Rakennustelineet saatiin pois ja Alexandra pääsi aikaisemmin kotiin. Minä en ollut kovin innoissani kotiin pääsystä. En haluaisi lähteä ja Bay Streetin väkikään ei haluaisi että lähden. Puhuin erään kiinteistöhuollon kaverin kanssa ja yllätyin suuresti kun tuo sanoi: "Everyone here is talking about you. You are so nice. We will miss you" Olen jättänyt jäljen Bay Streetille, hyvällä tavalla. Harmittaa lähteä juuri kun kaikki alkoivat pitää minusta. Vakuutin kaikille että palaan kesällä viikoksi. En voi pettää tuota lupausta.
En suostunut jättämään lopullisia hyvästejä lempi kohteelleni vielä. Perjantaina menen vielä hyvästelemään kunnolla. Minun täytyy kunnolla sanoa heipat Jeffille ja Dennisille ja kaikille. Ei hektisen työpäivän aikana ehdi.
Bay Street opetti minulle miten moninainen yksi kohde voi olla. Siellä opin myös itsenäisyyttä, ongelmanratkaisukykyä ja paineensietokykyä.
Bay Streetillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.
 |
| Kivisateen jäljiltä |
 |
| Rakennustelineiden irrotus käynnissä |
 |
| Dennis ja Massimo uransa huipulla |
68. Päivä. Hyvästi Pama
Tänään matkustin Pamaan hyvästelemään paikan ja kolleegani.
Paikanpäältä löysinkin Alexin ja Davidin. Ikäväkyllä Peter oli vapaapäivällä, mutta Alwx lupasi viedä terveisiä.
Halasimme Alexin kanssaja juttelimme hyvän tovin, käyden läpi aikaamme yhdessä.
Saapuessani tänne ja tehdessäni ensimmäisen vuoron Pamassa, koin paikan laukku politiikan oudoksi ja koen yhä hieman, mutta maassa maan tavalla. Jos he ovat kokeneet tämän toimivaksi niin antaa mennä.
Pama oli myös Bay Streetin ohella yksi niitä kohteita joissa minulle annettiin nopeasti vastuu ja uskallettiin jättää yksin. Kyllä me vartijat toisistamme huolen pidimme mutta oli kiva päästää toinen raskaan työn raataja ansaitulle tauolle.
Pamassa oli myös kiinnostavaa nähdä sisäisen ja ulkoisestutun vartioinnin yhteistyö. Tämä kombinaatio ei aina ollut ihan toivotun jouheva, mutta toimi suurimman osan ajasta.
Paman ja Pavin ostonkylät olivat erittäin mielenkiiintoisia kohteita jotka oli hyvä käydä kokeilemassa.
Paikanpäältä löysinkin Alexin ja Davidin. Ikäväkyllä Peter oli vapaapäivällä, mutta Alwx lupasi viedä terveisiä.
Halasimme Alexin kanssaja juttelimme hyvän tovin, käyden läpi aikaamme yhdessä.
Saapuessani tänne ja tehdessäni ensimmäisen vuoron Pamassa, koin paikan laukku politiikan oudoksi ja koen yhä hieman, mutta maassa maan tavalla. Jos he ovat kokeneet tämän toimivaksi niin antaa mennä.
Pama oli myös Bay Streetin ohella yksi niitä kohteita joissa minulle annettiin nopeasti vastuu ja uskallettiin jättää yksin. Kyllä me vartijat toisistamme huolen pidimme mutta oli kiva päästää toinen raskaan työn raataja ansaitulle tauolle.
Pamassa oli myös kiinnostavaa nähdä sisäisen ja ulkoisestutun vartioinnin yhteistyö. Tämä kombinaatio ei aina ollut ihan toivotun jouheva, mutta toimi suurimman osan ajasta.
Paman ja Pavin ostonkylät olivat erittäin mielenkiiintoisia kohteita jotka oli hyvä käydä kokeilemassa.
tiistai 27. maaliskuuta 2018
67. Päivä. Toiseksi viimeinen päivä Bay Streetillä
Maanantain vietin Bay Streetillä. Edellispäiviin ja töiden määrään verraten meillä oli pieni miesvaje. Menimme kokoonpanolla Jeff, minä ja Petrovic.
Rakennustyömaalla jatkui telineiden irroitus joten jälleen oli pakko sulkea käytäviä jottei kukaan joudu kivisateeseen. Minut asetettiin ensin toiseen kerrokseen ja sitten ensimmäiseen vahtimaan suljettua käytävää. Kerrannin ihmiset olivat edes jossain määrin fiksuja eivätkä yrittäneet ohittaa esteitä ja nauhoja jotka aika itse selitteisesti estivät kulun.
Ollessani toisessa kerroksessa eräs ylhäällä tylskentelevistä herroista tuli ystävällisesti kertomaan mistä he aloittavat tänään ja miten työ jatkuu. Jutellessamme hän kysyi mistå olen ja kerroin. Hän tiesi kertoa että hänellä on ylhäällä kolleega joka on Virosta ja viettänyt paljon aikaa Suomessa. Tämä maaon todellakin monien eri kansallisuuksien rykelmä.
Lounaani lykkääntyi hieman kun Duty Manager kiskoi minut mukaansa ja jouduin mennä ensimmäiseen kerrokseen seuraamaan telineiden irroitusta. Asettelin aidat käytävälle ja kurkkasin ylös. Duunarit kurkkasivat alas ja näyttivät peukkua ja minä näytin takaisin ilmaisten että alue on suljettu ja turvattu ja he voivat aloittaa. Seurasin kun he irroittivat ylhäällä metallisia telineitä ja katsoin ettei kukaan kävele alta. Kun ensimmäimen tuki oli irti sain luvan siirtää aitaa hieman, sulkien pienemmän osan kulkuväylää. Yllätyin suuresti kun ylhäältä kuului: "Hei! Me otetaa nyt toi seuraava teline!" noilla eksakteilla sanoilla. Aiemmin mainittu Virolainen huuteli minulle ylhäältä. Nauroin ääneen ja sitten huusin takaisin "Selvä!"
Työ valmistui lopulta ylhäällä ja sain vielä varmistuksen kun Virolainen hihkaisi "Se oli viimene!"
"Valmista?!" huusin takaisin.
"Juuh!" kuului vastaus.
Kutsuin Jeffiä radiolla ja ilmoitin että ylhäällä on valmista ja avaan nyt alueen. Sitten, viimeinkin, hyvin ansaittu ruokatauko.
Jouduin tänään jo hyvästelemään suosikki huoltomieheni Bay Streetiltä. Dennis, joka on aina ruokkinut minua kaikella hyvällä ja kutsuu minua "Sweetieksi" ei ole töissä keskiviikkona joten jouduin sanomaan jo heipat. Papa Dennis <3 Näitä ihmisiä tulee ikävä.
Sain tänään kuulla pientä vinoilua eräältä vartijalta joka tuli pyörähtämään Bay Streetillä. Hän on nähnyt minut siellä jo useasti ja tänään kysyi että asunko nyt siellä. Vastasin vain että "pretty much"
Huomaa kyllä että olen ollut Bay Streetillä jo aikapitkään kun jopa paikan ujo IT-vastaava, Jonas tuli kuorestaan. Jonas, joka ei ikinä melkein puhu mitään, tervehtii vain hymyillen, kysyi minulta tänään että mitä kuuluu ja puhuimme pitkän aikaa. Olen ystävystynyt useiden kanssa kohteella ja alan jopa tunnistaa jo porukkaa.
Ihan harmittaa lähteä.
Rakennustyömaalla jatkui telineiden irroitus joten jälleen oli pakko sulkea käytäviä jottei kukaan joudu kivisateeseen. Minut asetettiin ensin toiseen kerrokseen ja sitten ensimmäiseen vahtimaan suljettua käytävää. Kerrannin ihmiset olivat edes jossain määrin fiksuja eivätkä yrittäneet ohittaa esteitä ja nauhoja jotka aika itse selitteisesti estivät kulun.
Ollessani toisessa kerroksessa eräs ylhäällä tylskentelevistä herroista tuli ystävällisesti kertomaan mistä he aloittavat tänään ja miten työ jatkuu. Jutellessamme hän kysyi mistå olen ja kerroin. Hän tiesi kertoa että hänellä on ylhäällä kolleega joka on Virosta ja viettänyt paljon aikaa Suomessa. Tämä maaon todellakin monien eri kansallisuuksien rykelmä.
Lounaani lykkääntyi hieman kun Duty Manager kiskoi minut mukaansa ja jouduin mennä ensimmäiseen kerrokseen seuraamaan telineiden irroitusta. Asettelin aidat käytävälle ja kurkkasin ylös. Duunarit kurkkasivat alas ja näyttivät peukkua ja minä näytin takaisin ilmaisten että alue on suljettu ja turvattu ja he voivat aloittaa. Seurasin kun he irroittivat ylhäällä metallisia telineitä ja katsoin ettei kukaan kävele alta. Kun ensimmäimen tuki oli irti sain luvan siirtää aitaa hieman, sulkien pienemmän osan kulkuväylää. Yllätyin suuresti kun ylhäältä kuului: "Hei! Me otetaa nyt toi seuraava teline!" noilla eksakteilla sanoilla. Aiemmin mainittu Virolainen huuteli minulle ylhäältä. Nauroin ääneen ja sitten huusin takaisin "Selvä!"
Työ valmistui lopulta ylhäällä ja sain vielä varmistuksen kun Virolainen hihkaisi "Se oli viimene!"
"Valmista?!" huusin takaisin.
"Juuh!" kuului vastaus.
Kutsuin Jeffiä radiolla ja ilmoitin että ylhäällä on valmista ja avaan nyt alueen. Sitten, viimeinkin, hyvin ansaittu ruokatauko.
Jouduin tänään jo hyvästelemään suosikki huoltomieheni Bay Streetiltä. Dennis, joka on aina ruokkinut minua kaikella hyvällä ja kutsuu minua "Sweetieksi" ei ole töissä keskiviikkona joten jouduin sanomaan jo heipat. Papa Dennis <3 Näitä ihmisiä tulee ikävä.
Sain tänään kuulla pientä vinoilua eräältä vartijalta joka tuli pyörähtämään Bay Streetillä. Hän on nähnyt minut siellä jo useasti ja tänään kysyi että asunko nyt siellä. Vastasin vain että "pretty much"
Huomaa kyllä että olen ollut Bay Streetillä jo aikapitkään kun jopa paikan ujo IT-vastaava, Jonas tuli kuorestaan. Jonas, joka ei ikinä melkein puhu mitään, tervehtii vain hymyillen, kysyi minulta tänään että mitä kuuluu ja puhuimme pitkän aikaa. Olen ystävystynyt useiden kanssa kohteella ja alan jopa tunnistaa jo porukkaa.
Ihan harmittaa lähteä.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
66. Päivä Shoppailua
Päätin lähteä shoppailemaan Sliemaan ja San Giljaniin kun ei muutakaan tekemistä ollut. Kävin ostamassa hieman tuliaisia jo.
Huomenna alkaa viimeinen viikko ja olen päättänyt työskennellä loppuun asti.
Huomenna alkaa viimeinen viikko ja olen päättänyt työskennellä loppuun asti.
65. Päivä. Gozo
Lauantaina lähdimme Gozolle Lavinian ja Jovanin luokse kun saimme kutsun lounaalle. Kokoonnukmme kaikki viisi suomalaista "isäntä perheen" luo ennenkuin tiemme eroavat.
Ensin matkustimme aamulla Melliehaan bussilla ja sieltä otimme lautan kohti Gozoa. Sää oli hyvä ja meri rauhallinen. Istuimme koko matkan kannella auringossa ja ihailimme maisemia.
Vitsailimme että lauttahan oli kuin ruotsin laiva. Kauppa ja kahvio ja kaikki löytyi.
Matka meni nopeasti ja saavuimme lautta satamaan Gozolla ja otimme taksin Xaghraan.
Taksimatkalla näki miten erilainen Gozo on verrattuna Maltan saareen. Kaikki on hiljaisempaa ja vehreämpää.
Paikanpäällä Lavinia esitteli meille kotinsa ja se oli upea. Tuore talo kohosi kolmessa kerroksessa uima altaineen ja kaikkineen.
Söimme hyvää ruokaa ja vietimme aikaa yhdessä joten ilta sujui mukavasti. Viihdyimme pitkään.
Oli mukava idea saada kaikki koolle ennenkuin lähdemme vaikka uskonkin että läemme vielä. Pakkohan meidän on Suomessa nähdä ja kenties vaikka vielä uudelleen Maltallakin? Aika näyttää.
Ensin matkustimme aamulla Melliehaan bussilla ja sieltä otimme lautan kohti Gozoa. Sää oli hyvä ja meri rauhallinen. Istuimme koko matkan kannella auringossa ja ihailimme maisemia.
Vitsailimme että lauttahan oli kuin ruotsin laiva. Kauppa ja kahvio ja kaikki löytyi.
Matka meni nopeasti ja saavuimme lautta satamaan Gozolla ja otimme taksin Xaghraan.
Taksimatkalla näki miten erilainen Gozo on verrattuna Maltan saareen. Kaikki on hiljaisempaa ja vehreämpää.
Paikanpäällä Lavinia esitteli meille kotinsa ja se oli upea. Tuore talo kohosi kolmessa kerroksessa uima altaineen ja kaikkineen.
Söimme hyvää ruokaa ja vietimme aikaa yhdessä joten ilta sujui mukavasti. Viihdyimme pitkään.
Oli mukava idea saada kaikki koolle ennenkuin lähdemme vaikka uskonkin että läemme vielä. Pakkohan meidän on Suomessa nähdä ja kenties vaikka vielä uudelleen Maltallakin? Aika näyttää.
perjantai 23. maaliskuuta 2018
64. Päivä. Umpijäässä Bay Streetillä
Jo heti aamusta alkoi kaatosade mutta pääsin Bay Streetille jotenkuten kuivana.
Ehdin perille ennen Jeffiä ja Wolfe oli paikalla. Olin aikeissa alkaa laittaa hiuksiani kun kuulin kovaa meteliä seinän takaa siivoojien tilasta. En edes ehtinyt toimistosta ulos kun Wolfe oli jo mennyt väliin. Kaksi siivoojaa oli joutunut kunnon käsirysyyn. Wolfe juoksi heti rauhoittamaan tilannetta ja Jackie (duty manager) myös. Jeffrey saapui töihin keskelle tilannetta, tai no riitapukarit oli jo erotettu ja vähän oli kolleegani hämillään. Tilanne selkeni ja päivä jatkui melko normaalisti.
Minut asetettiin ensimmäiseen kerrokseen vahtimaan jälleen yhtä suljettua käytävän pätkää kun ylhäällä poistettiin rakennustelineitä. Olin siinä noin 5 tuntia kunnes pyysin taukoa kun alkoi tulla todella kylmä.
Meitä oli tänään neljä yhteensä, mutta yksi lisää olisi ollut tarpeen koska kukaan ei ehtinyt tauottaa minua ja toista suljetun osuuden vahtijaa.
Lähempänä iltaa esteet voitiin poistaa kun työmiehet lopettivat hommat päivältä. Keräsin kolleegani kanssa esteet ja nauhat pois, kunhan siivoojat olivat putsanneet kivet ja muut roskat käytävältä.
Minä ja George (romanialainen ikätoverini) vahdimme käytäviä, Milan ohjasi liikennettä ja Jeff juoksenteli jälleen ympäriinsä.
Tänään saavutin myös erään tavoitteeni; Jeff pystyi pitämään kunnollisen tauon ja minä hoidin parkkihallia sillävälin ilman hänen apuaan. Availin porttia, kävin laskemassa paikkoja, luovutin avaimia jne. Olen saavuttanut tavoitteen, yhden monista. Olen saanut rohkeutta toimia itsenäisesti, ongelman ratkaisu kykyä ja olen oppinut toimimaan paineen alla. No ei nyt mainita kaikkea jotta jää jotain loppukaneettiinkin.
Ehdin perille ennen Jeffiä ja Wolfe oli paikalla. Olin aikeissa alkaa laittaa hiuksiani kun kuulin kovaa meteliä seinän takaa siivoojien tilasta. En edes ehtinyt toimistosta ulos kun Wolfe oli jo mennyt väliin. Kaksi siivoojaa oli joutunut kunnon käsirysyyn. Wolfe juoksi heti rauhoittamaan tilannetta ja Jackie (duty manager) myös. Jeffrey saapui töihin keskelle tilannetta, tai no riitapukarit oli jo erotettu ja vähän oli kolleegani hämillään. Tilanne selkeni ja päivä jatkui melko normaalisti.
Minut asetettiin ensimmäiseen kerrokseen vahtimaan jälleen yhtä suljettua käytävän pätkää kun ylhäällä poistettiin rakennustelineitä. Olin siinä noin 5 tuntia kunnes pyysin taukoa kun alkoi tulla todella kylmä.
Meitä oli tänään neljä yhteensä, mutta yksi lisää olisi ollut tarpeen koska kukaan ei ehtinyt tauottaa minua ja toista suljetun osuuden vahtijaa.
Lähempänä iltaa esteet voitiin poistaa kun työmiehet lopettivat hommat päivältä. Keräsin kolleegani kanssa esteet ja nauhat pois, kunhan siivoojat olivat putsanneet kivet ja muut roskat käytävältä.
Minä ja George (romanialainen ikätoverini) vahdimme käytäviä, Milan ohjasi liikennettä ja Jeff juoksenteli jälleen ympäriinsä.
Tänään saavutin myös erään tavoitteeni; Jeff pystyi pitämään kunnollisen tauon ja minä hoidin parkkihallia sillävälin ilman hänen apuaan. Availin porttia, kävin laskemassa paikkoja, luovutin avaimia jne. Olen saavuttanut tavoitteen, yhden monista. Olen saanut rohkeutta toimia itsenäisesti, ongelman ratkaisu kykyä ja olen oppinut toimimaan paineen alla. No ei nyt mainita kaikkea jotta jää jotain loppukaneettiinkin.
torstai 22. maaliskuuta 2018
63. Päivä. (Melkein) 12 tuntia kiirettä Bay Streetillä
Tänään oli hyvin erilainen päivä Bay Streetillä. Tein lähes koko päivän ihan eri hommaa kuin normaalisti.
Ohjasin liikennettä ehkä vain 3 tuntia tänään ja muun ajan tauotin muita vartijoita.
Meitä oli tänään kokonaisuudessaan 5 vartijaa paikalla. Hotellin laajennustyömaalla alettiin purkaa rakennustelineitä jonka vuoksi osia kauppakeskuksen käytävistä oli suljettu. Jokaisella suljetulla osuudella oli oma vartija varmistamassa että kukaan ei kulje siitä, sillä purkaessa rakennustelineitä ylhäältä putoaa roskaa ja muuta rojua joka on vaaraksi asiakkaille alhaalla. Aamulla minä olin se joka tauotin näitä vartijoita ja myöhemmin sain jopa ensimmäisestä kerroksesta ihan oman osuuden jota vartioida.
Postasin siinä kohdassa sitten useamman tunnin aina viiteen asti. Noin 4:45 työmiehet lopettivat homman ylhäällä ja sitten siirsimme yöksi esteet sivuun.
En ole ikinä ennen viettänyt parkkihallin ovella näin vähän aikaa vuoron aikana ja olin sentään 12 tuntia paikan päällä.
Duty Manager Jackie pyysi minua taottamaan muita ja antoi minulle sitten sen oman suljetun alueeni. Tosin päivä kului nopeasti mikä on hyvä. 12 tuntia on pitkä aika jos on tekemättä mitään.
Ohjasin liikennettä ehkä vain 3 tuntia tänään ja muun ajan tauotin muita vartijoita.
Meitä oli tänään kokonaisuudessaan 5 vartijaa paikalla. Hotellin laajennustyömaalla alettiin purkaa rakennustelineitä jonka vuoksi osia kauppakeskuksen käytävistä oli suljettu. Jokaisella suljetulla osuudella oli oma vartija varmistamassa että kukaan ei kulje siitä, sillä purkaessa rakennustelineitä ylhäältä putoaa roskaa ja muuta rojua joka on vaaraksi asiakkaille alhaalla. Aamulla minä olin se joka tauotin näitä vartijoita ja myöhemmin sain jopa ensimmäisestä kerroksesta ihan oman osuuden jota vartioida.
Postasin siinä kohdassa sitten useamman tunnin aina viiteen asti. Noin 4:45 työmiehet lopettivat homman ylhäällä ja sitten siirsimme yöksi esteet sivuun.
En ole ikinä ennen viettänyt parkkihallin ovella näin vähän aikaa vuoron aikana ja olin sentään 12 tuntia paikan päällä.
Duty Manager Jackie pyysi minua taottamaan muita ja antoi minulle sitten sen oman suljetun alueeni. Tosin päivä kului nopeasti mikä on hyvä. 12 tuntia on pitkä aika jos on tekemättä mitään.
 |
| Suljettu käytävä |
62. Päivä. Mater Dei ja 8 myöhään asti :D
Keskiviikoksi palasin Mater Dein pikkuiseen 8 Till late kauppaan. 5 tuntia kului Marian seurassa mutta hyvin hitaasti koska mitään ei tapahtunut. Toisaalta ehkä ihan hyvä koska se tarkoittaa että ei näpistelijöitä tai muuta vastaavaa.
Pientä piristystä toi kaupan henkilökunta joka on mukavaa porukkaa.
Luokkatoverini, joka oli täällä harjoittelussa noin vuosi sitten, saapui lomalle eilen ja tänä iltana otimme alakerrasta Jessikan mukaan ja lähdimme ulos hengailemaan ja tutustumaan. Harmi että meillä on yhteistä aikaa niin vähän että ei ole oikein ehtinyt tutustua. Nämä vikat päivät kyllä hengailemme paljon yhdessä. Meillä on hyvä porukka.
Pientä piristystä toi kaupan henkilökunta joka on mukavaa porukkaa.
Luokkatoverini, joka oli täällä harjoittelussa noin vuosi sitten, saapui lomalle eilen ja tänä iltana otimme alakerrasta Jessikan mukaan ja lähdimme ulos hengailemaan ja tutustumaan. Harmi että meillä on yhteistä aikaa niin vähän että ei ole oikein ehtinyt tutustua. Nämä vikat päivät kyllä hengailemme paljon yhdessä. Meillä on hyvä porukka.
tiistai 20. maaliskuuta 2018
61. Päivä. Point
Tiistai päivä kului Pointissa, melko hitaasti. Kollegallani Josephilla oli huono päivä. Aamulla lähtiessään hän oli unohtanut laukkunsa rahoineen ja eväineen kotiin ja heti töihin päästyään oli joutunut juosta ympäriinsä tauotta ja puhelinkin pirisi kokoajan.
Kiertelin ja kaartelin ympäriinsä ja kolmelta Alex liittyi seuraani. Oli kiva nähdä häntä pitkästä aikaa.
Tänään tuli jo huomattua miten Pointissakin kaikki alkaa jo tunnistamaan. Kaikki tervehtivät aamulla ja tulevat juttelemaan. Harmi että lähtö on jo niin lähellä. Näitä ihmisiä jään kaipaamaan.
Kiertelin ja kaartelin ympäriinsä ja kolmelta Alex liittyi seuraani. Oli kiva nähdä häntä pitkästä aikaa.
Tänään tuli jo huomattua miten Pointissakin kaikki alkaa jo tunnistamaan. Kaikki tervehtivät aamulla ja tulevat juttelemaan. Harmi että lähtö on jo niin lähellä. Näitä ihmisiä jään kaipaamaan.
maanantai 19. maaliskuuta 2018
60. Päivä. Vapaa päivä ja paluu reunalle
Tänään oli jälleen yksi Maltan omista vapaapäivistä. Suuntasimme Rabatiin ja siellä olikin Feast of St. Joseph kovassa vauhdissa. Paraati soitti musiikkia ja katu oli täynnä juhlivia ihmisiä.
Me fiilistelimme menoa ja sitten menimme Roomalaiseen museoon joka oli sopivasti ilmainen tänään. Kiersimme pienen "talon" läpi ja sitten otimme bussin kohti Dingliä.
Pääsimme lopulta etäläiselle reunalle ja Neeakin näki jyrkänteet viimein. Nauroimme miten etelärannikolta näki pohjoisrannikolle. Välillä on hetkiä jolloin sen oikeasti kunnolla tajuaa miten pieni saari tämä on.
Me fiilistelimme menoa ja sitten menimme Roomalaiseen museoon joka oli sopivasti ilmainen tänään. Kiersimme pienen "talon" läpi ja sitten otimme bussin kohti Dingliä.
Pääsimme lopulta etäläiselle reunalle ja Neeakin näki jyrkänteet viimein. Nauroimme miten etelärannikolta näki pohjoisrannikolle. Välillä on hetkiä jolloin sen oikeasti kunnolla tajuaa miten pieni saari tämä on.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
59. Päivä ja toinen yö Bay Streetillä
Bussit olivat taas aivan sekaisin ja odotin töistä päästyäni ainakin tunnin. Vähän alkoi taas ottaa päähän kun on pitkä yö takana ja haluaa vain nukkumaan. No lopulta pääsin kotiin ja nukkumaan. En tosin saanut kauaa nukkua kun vuokraemäntä päätti tulla siivoamaan ja vaihtamaan lakanoita. Kuulin kyllä miten Neea katkaisi rouvan kantavan äänen lyhyeen ja pyysi ystävällisesti antamaan vampyuri vartijalle leporauhan.
Seuraavaan yöhön lähdettiin siis vähillä unilla ja Miljan oli tiennyt varoittaa että koska lauantai on St. Patrick's Day ihmisiä tulee olemaan paljon ja kaikki tulevat olemaan umpikännissä. Ja näinhän asia olikin.
Reippaasti ennen kymmentä olin jo San Giljanissa ja siihen matka loppui minun lisäkseni muiltakin bussissa. Paikallisliikenne oli seisautettu jabtie San Giljanista Sliemaan oli suljettu ihmismäärän takia. Liikenne seisoi paikoillaan ja kadut olivat täynnä vihreään sonnustautuneita ihmisiä.
Töihin päästessäni Miljan juoksenteli ympäriinsä kiireisenä. Parkkihalli oli täynnä ja kauppakeskus oli täynnä väkeä. Erityisesti murheenkryyni on Bay Streetin Mc Donald's. Se on auki yömyöhään ja sinne vahvasti päihtyneet juhlijat sitten mönkivät syömään ja aiheuttamaan ongelmia. Signal onkin asettanut mäkkäriä varten oman vartijan muutamaksi tunniksi. Tänään jopa poliisi partio kävi patrolloimassa kauppakeskuksessa.
Yö meni kaikesta huolimatta aika rauhallisesti. Muutama rähisijä piti opastaa ulos, mutta mitään sen vakavempaa ei tapahtunut. Partoimme tänä yönä tiuhempaan ja yksi vartija oli jatkuvasti lähellä mäkkäriä ja Pacevillen suuntaan johtavaa tietä.
Aamun pikkutunneilla meno rauhoittui ja kotiin päin mennessä laittoi naurattamaan kun lähes joka toisella vastaantulijalla näytti olevan enemmän tai vähemmän huono olo. "Ihan oma syy" totesin mielessäni.
Tämä viikonloppu oli ehdottomasti positiivinen kolemus. Luulin tuntevani Bay Streetin hyvin mutta yöllä paikalla on ihan oma puolensa. Two sides of one coin.
Seuraavaan yöhön lähdettiin siis vähillä unilla ja Miljan oli tiennyt varoittaa että koska lauantai on St. Patrick's Day ihmisiä tulee olemaan paljon ja kaikki tulevat olemaan umpikännissä. Ja näinhän asia olikin.
Reippaasti ennen kymmentä olin jo San Giljanissa ja siihen matka loppui minun lisäkseni muiltakin bussissa. Paikallisliikenne oli seisautettu jabtie San Giljanista Sliemaan oli suljettu ihmismäärän takia. Liikenne seisoi paikoillaan ja kadut olivat täynnä vihreään sonnustautuneita ihmisiä.
Töihin päästessäni Miljan juoksenteli ympäriinsä kiireisenä. Parkkihalli oli täynnä ja kauppakeskus oli täynnä väkeä. Erityisesti murheenkryyni on Bay Streetin Mc Donald's. Se on auki yömyöhään ja sinne vahvasti päihtyneet juhlijat sitten mönkivät syömään ja aiheuttamaan ongelmia. Signal onkin asettanut mäkkäriä varten oman vartijan muutamaksi tunniksi. Tänään jopa poliisi partio kävi patrolloimassa kauppakeskuksessa.
Yö meni kaikesta huolimatta aika rauhallisesti. Muutama rähisijä piti opastaa ulos, mutta mitään sen vakavempaa ei tapahtunut. Partoimme tänä yönä tiuhempaan ja yksi vartija oli jatkuvasti lähellä mäkkäriä ja Pacevillen suuntaan johtavaa tietä.
Aamun pikkutunneilla meno rauhoittui ja kotiin päin mennessä laittoi naurattamaan kun lähes joka toisella vastaantulijalla näytti olevan enemmän tai vähemmän huono olo. "Ihan oma syy" totesin mielessäni.
Tämä viikonloppu oli ehdottomasti positiivinen kolemus. Luulin tuntevani Bay Streetin hyvin mutta yöllä paikalla on ihan oma puolensa. Two sides of one coin.
lauantai 17. maaliskuuta 2018
58. Päivä ja seuraava yö Bay Streetillä
Tänään pääsin kokeilemaan kunnon yövuoroa ja kyllä muuten kannatti. Vanha kunnon Bay Street tarjosi itsestään aivan uuden puolen kun aurinko laskee.
Yö ei ole samalla tavalla kiireinen kuin päivä. Yöllä tehtäviin kuuluu partiointi hotellissa ja kauppakeskuksessa, aivan kuten päivälläkin. Haasteena on viereisen Pacevillen bilekeskuksen asiakkaat jotka eksyvät aineiden vaikutusten alaisina kauppakeskukseen.
Kollegani Miljanin mukaan tappeluita on melko harvoin ja useimmiten puututaan muuhun häiriökäyttäytymiseen.
Yöllä tehtäviin kuuluu myös kauppakeskusten nosto ovien laskeminen ja lukitseminen ja myöhemin aamulla avaaminen. Yövuorolaiset myös avaavat työmaan aamulla. Yöllä myös hotellin konferenssi tilat käydään partioimassa ja lukitsemassa.
Pääsin myös auttamaan paria hotellin kokkia kun nuo siirsivät juomia eräästä ravintolasta varastoon. Menin auttamaan kantamisessa jotta kokit pääsivät kotiinkin joskus.
Tämä yö sujui rauhallisesti, mutta kuulemma ensi yö tulee olemaan jotain ihan muuta kun on St. Patrick's Day...
Yö ei ole samalla tavalla kiireinen kuin päivä. Yöllä tehtäviin kuuluu partiointi hotellissa ja kauppakeskuksessa, aivan kuten päivälläkin. Haasteena on viereisen Pacevillen bilekeskuksen asiakkaat jotka eksyvät aineiden vaikutusten alaisina kauppakeskukseen.
Kollegani Miljanin mukaan tappeluita on melko harvoin ja useimmiten puututaan muuhun häiriökäyttäytymiseen.
Yöllä tehtäviin kuuluu myös kauppakeskusten nosto ovien laskeminen ja lukitseminen ja myöhemin aamulla avaaminen. Yövuorolaiset myös avaavat työmaan aamulla. Yöllä myös hotellin konferenssi tilat käydään partioimassa ja lukitsemassa.
Pääsin myös auttamaan paria hotellin kokkia kun nuo siirsivät juomia eräästä ravintolasta varastoon. Menin auttamaan kantamisessa jotta kokit pääsivät kotiinkin joskus.
Tämä yö sujui rauhallisesti, mutta kuulemma ensi yö tulee olemaan jotain ihan muuta kun on St. Patrick's Day...
 |
| Onneksi on kakkua |
perjantai 16. maaliskuuta 2018
57. Päivä. Vapaa päivä
Tänään oli vapaa päivä joten päätin käyttää sen TOP-tehtävän tekemiseen.
Illalla kävimme myös Neean kanssa jätskillä.
Illalla kävimme myös Neean kanssa jätskillä.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
56. Päivä. Mater Dei ja 8 Till Late
Keskiviikko aamu ei lähtenyt käyntiin ihan toivotulla tavalla. Minun piti olla Mater Dein (keskus sairaalan) päivittäistavara puodissa klo 10 mutta bussit päättivät olla tulematta. Ainakin 4 bussia olisi pitänyt mennä, mutta ei mennyt. Ei auttanut kuin odottaa.
Lopulta pääsin perille ja aloitin vuoroni uuden tuttavuuden kanssa. Raymond oli vähäsanainen mies ja mikäpä siinä kun ei minulle mitään tarvinnut opettaakkaan. Näet kaupan henkilökunta, ihmekyllä, muisti minut ja tiesi kertoa että olin ollut jo kerran Marian kanssa vuorossa.
Vajaa 5 tuntia kului kierrellen ja tarkkaillen pikkuruisessa kaupassa. En löytänyt mitään merkkejä varkauksista ja emme myöskään napanneet näppäreitä. Hyvä päivä siis.
Olin ilahtunut kun kaupan henkilökunta tunnisti minut. Mukavia ihmisiä. Haluan uskoa että olen jättänyt positiivisen kuvan jonka johdosta olen painunut mieleen.
Lopulta pääsin perille ja aloitin vuoroni uuden tuttavuuden kanssa. Raymond oli vähäsanainen mies ja mikäpä siinä kun ei minulle mitään tarvinnut opettaakkaan. Näet kaupan henkilökunta, ihmekyllä, muisti minut ja tiesi kertoa että olin ollut jo kerran Marian kanssa vuorossa.
Vajaa 5 tuntia kului kierrellen ja tarkkaillen pikkuruisessa kaupassa. En löytänyt mitään merkkejä varkauksista ja emme myöskään napanneet näppäreitä. Hyvä päivä siis.
Olin ilahtunut kun kaupan henkilökunta tunnisti minut. Mukavia ihmisiä. Haluan uskoa että olen jättänyt positiivisen kuvan jonka johdosta olen painunut mieleen.
tiistai 13. maaliskuuta 2018
55. Päivä. Point
Tiistai toivoa täynnä... Minulla ei kyllä toivoa ollut kun aamulla nousin ylös ja ajattelin miten loppu tulen olemaan tämän päivän jäljiltä. No ei auttanut sikti kuin vain repiä itsensä ylös ja raahautua töihin.
Päivä Pointissa sujui hyvin ja ilman suurempia häiriöitä. Koko kauppakeskus oli saanut sisältä uuden ulkoasun 8v synttäreiden kunniaksi. Olihan se hieno hetken mutta parin kierroksen jälkeen siihen alkoi jo turtua. Tulee mieleen ala-asteen 1500m juoksu (joillekkin kävely) samat maisemat vilisee ja loppua ei näy, samaa ympyrää yhä uudelleen ja uudelleen.
Askelmittarin mukaan askelia tuli noin 30 000, matkaa tuli 21 km ja kaloreitakin paloi 656. Saako nyt syödä suklaata?
Päivä Pointissa sujui hyvin ja ilman suurempia häiriöitä. Koko kauppakeskus oli saanut sisältä uuden ulkoasun 8v synttäreiden kunniaksi. Olihan se hieno hetken mutta parin kierroksen jälkeen siihen alkoi jo turtua. Tulee mieleen ala-asteen 1500m juoksu (joillekkin kävely) samat maisemat vilisee ja loppua ei näy, samaa ympyrää yhä uudelleen ja uudelleen.
Askelmittarin mukaan askelia tuli noin 30 000, matkaa tuli 21 km ja kaloreitakin paloi 656. Saako nyt syödä suklaata?
maanantai 12. maaliskuuta 2018
54. Päivä. Tylsä maanantai Pamassa
Tänään onnistuin kuluttamaan 8.5 tuntia Pamassa. Mitään normaalista poikkeavaa ei tapahtunut. Peter oli tervehtynyt ja palannut töihin, mikä on hyvä. Olen kyllä tyytyväinen, että olen itse pysynyt terveenä *koputtaa puuta*
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
52. & 53. Päivä. Shopping!
"Losing money can be both relaxing and habit forming"
Kirjoitan nyt sitten kahdesta päivästä kerralla koska ne olivat samanlaiset pitkälti.
Eilen, lauantaina, kävimme Pointissa shoppailemassa. Ja tänään sunnuntaina Bay Streetillä. Halusin näyttää Neealle molemmat kauppakeskukset joissa työskentelen ja samalla pääsin esittelemään työkavereitanikin.
Eilen kävimme moikkaamassa Jo'ta Pointissa ja näinpä sen pitkän Alexinkin siellä. Olemme olleet eri vuoroissa joten emme ole nähneet hetkeen.
Teimme paljon löytöjä mikä on hyvä. Rahan tuhlaus voi olla rentouttavaakin.
Tänään, sunnuntaina, kävimme Bay Streetillä moikkaamassa Jeffiä ja kahvilla Hard Rock cafessa.
Shoppailu viikonloppu siis ja mikäpä siinä. Viikkoja ei ole enää paljoa jäljellä joten nyt on hyvä hetki hieman törsätä ;)
Kirjoitan nyt sitten kahdesta päivästä kerralla koska ne olivat samanlaiset pitkälti.
Eilen, lauantaina, kävimme Pointissa shoppailemassa. Ja tänään sunnuntaina Bay Streetillä. Halusin näyttää Neealle molemmat kauppakeskukset joissa työskentelen ja samalla pääsin esittelemään työkavereitanikin.
Eilen kävimme moikkaamassa Jo'ta Pointissa ja näinpä sen pitkän Alexinkin siellä. Olemme olleet eri vuoroissa joten emme ole nähneet hetkeen.
Teimme paljon löytöjä mikä on hyvä. Rahan tuhlaus voi olla rentouttavaakin.
Tänään, sunnuntaina, kävimme Bay Streetillä moikkaamassa Jeffiä ja kahvilla Hard Rock cafessa.
Shoppailu viikonloppu siis ja mikäpä siinä. Viikkoja ei ole enää paljoa jäljellä joten nyt on hyvä hetki hieman törsätä ;)
lauantai 10. maaliskuuta 2018
51. Päivä. Perjantai Bay Streetillä ja Aavejahti
Herätys oli tälle aamulle laitettu klo 5:30. Olin päättäväinen ja halusin olla Bay Streetillä kello seitsemän reikäleipä. Hyvä idea teoriassa...
Koko aamu meni kauhealla kiireellä; vähän muroja naamaan ja kahvikin oli juotu ennätysajassa. Sitten vielä naama kuntoon ja puolijuoksua bussiin. Tässä kohtaa homma levisi kuin jokisen eväät. Bussin piti lähteä klo 6.15. Sana "piti" spoilaakin jo lopun tälle surullisen kuuluisalle virrelle. Bussi ei tullut.
Odottelin sitten seuraavaa bussia ja sehän tuli... 15 vaille 7. No ei voinut mitään. Sillä mentiin ja ilokseni liikennekkään ei ollut kovin jumissa ja löysin itseni ostoskeskuksesta noin 15 yli 7...Jeffreyn yllätykseksi ;) En näet ollut kertonut ystävälleni että tulen aikaisemmin vaan yllätin hänet, positiivisesti.
Oli kiinnostavaa olla paikanpäällä niin aikaisin. Oli rauhallista ja melko hiljaistakin. Kävin laskemassa tyhjillään olevat parkkipaikat jotta saimme systeemin kuntoon ennen ruuhkia. Ja ruuhka myös tuli...
Parkkihalli täyttyi ja juuri väärällä tavalla. Kas kun Bay Streetin parkkihallia käyttävät monet ihmiset. Kauppojen asiakkaat, hotellin työntekijät ja asukkaat sekä kauppakeskuksen työntekijät ja usein myös jotkut tavarantoimittajat. Paikkoja on vajaa 70 ja nyt vähemmän koska osa on pois käytöstä kauppakeskuksen remontin takia, joten tilaa ei ole liikaa, päinvastoin. Tässä tapauksessa väärin täyttyminen merkitsi sitä, että työntekijät jäivät ulkopuolelle jonoon odottamaan. Ja heillä alkoi pinna palaa ja ymmärrän täysin miksi.
Kolo päivä oli erittäin hektistä ja lepoa emme juuri saaneet. Jeffrey yritti kerrankin pitää kunnollisen 30 minuutin lakisääteisen tauon, mutta heti kun hän pääsi taukotilaan istumaan, joku tarvitsi jo apua jossain. Harmittaa hänen puolestaan... Hän raataa aivan liikaa. Osaisinpa kaikki asiat yhtä hyvin kuin hän jotta voisin kunnolla tauottaa häntä. Siihen pyrin näinä viimeisinä päivinä.
Päivän hämmentävin hetki oli kun parkkihallin sisäänkäynti täyttyi moottorin hurinasta ja Jeffreyn kanssa tulimme toimistosta ulos vain löytääksemme kymmenkumta moottoripyörää odottamassa sisäänpääsyä parkkihaliin. Emme saaneet mitään etukäteistietoa tästä motoristi seurueesta, mutta joukon johtaja tiesi kertoa että heillä oli varaus hotellissa. Pari puhelinsoittoa yläkertaan vahvisti tämän. Hämmentävää ettei meitä oltu silti infottu... Motoristit laskettiin sisään ja he veivät 2 auton parkkiruutua. Tilaa olisi voitu tehdä muualta etukäteen jos oltaisiin tiedetty.
Jouduin jättämään Bay Streetin taakse aikaisemmin tänään sillä Neean kanssa lähdimme Vittorioosaan metsästämään aaveita. Olimme varanneet Birgu Ghost Tour- kierroksen joka siis sisältää yöllä tapahtuvan kävelykierroksen Vittoriosan kaduilla samalla kun opas kertoo paikallisia kummitustarinoita ja legendoja. Se oli upea ja kylmiä väreitä tuova kokemus. Yliluonnollisen ja historian ystävänä olin myyty. Ainoa miinuspuoli illalta oli bussit. Meinasimme myöhästyä mennessä ja tullessa olisi joutunut ottaa 3 bussia takaisin, mutta onneksi San Giljanissa meillä kävi tuuri ja hyppäsimme co-op bussin/taksin kyytiin. 2 euroa ja kuljetus minne vain Bugibassa. Kelpaa ennemmin kuin odottaminen kylmässä. Ilta meni siis paremmin kuin hyvin.
Koko aamu meni kauhealla kiireellä; vähän muroja naamaan ja kahvikin oli juotu ennätysajassa. Sitten vielä naama kuntoon ja puolijuoksua bussiin. Tässä kohtaa homma levisi kuin jokisen eväät. Bussin piti lähteä klo 6.15. Sana "piti" spoilaakin jo lopun tälle surullisen kuuluisalle virrelle. Bussi ei tullut.
Odottelin sitten seuraavaa bussia ja sehän tuli... 15 vaille 7. No ei voinut mitään. Sillä mentiin ja ilokseni liikennekkään ei ollut kovin jumissa ja löysin itseni ostoskeskuksesta noin 15 yli 7...Jeffreyn yllätykseksi ;) En näet ollut kertonut ystävälleni että tulen aikaisemmin vaan yllätin hänet, positiivisesti.
Oli kiinnostavaa olla paikanpäällä niin aikaisin. Oli rauhallista ja melko hiljaistakin. Kävin laskemassa tyhjillään olevat parkkipaikat jotta saimme systeemin kuntoon ennen ruuhkia. Ja ruuhka myös tuli...
Parkkihalli täyttyi ja juuri väärällä tavalla. Kas kun Bay Streetin parkkihallia käyttävät monet ihmiset. Kauppojen asiakkaat, hotellin työntekijät ja asukkaat sekä kauppakeskuksen työntekijät ja usein myös jotkut tavarantoimittajat. Paikkoja on vajaa 70 ja nyt vähemmän koska osa on pois käytöstä kauppakeskuksen remontin takia, joten tilaa ei ole liikaa, päinvastoin. Tässä tapauksessa väärin täyttyminen merkitsi sitä, että työntekijät jäivät ulkopuolelle jonoon odottamaan. Ja heillä alkoi pinna palaa ja ymmärrän täysin miksi.
Kolo päivä oli erittäin hektistä ja lepoa emme juuri saaneet. Jeffrey yritti kerrankin pitää kunnollisen 30 minuutin lakisääteisen tauon, mutta heti kun hän pääsi taukotilaan istumaan, joku tarvitsi jo apua jossain. Harmittaa hänen puolestaan... Hän raataa aivan liikaa. Osaisinpa kaikki asiat yhtä hyvin kuin hän jotta voisin kunnolla tauottaa häntä. Siihen pyrin näinä viimeisinä päivinä.
Päivän hämmentävin hetki oli kun parkkihallin sisäänkäynti täyttyi moottorin hurinasta ja Jeffreyn kanssa tulimme toimistosta ulos vain löytääksemme kymmenkumta moottoripyörää odottamassa sisäänpääsyä parkkihaliin. Emme saaneet mitään etukäteistietoa tästä motoristi seurueesta, mutta joukon johtaja tiesi kertoa että heillä oli varaus hotellissa. Pari puhelinsoittoa yläkertaan vahvisti tämän. Hämmentävää ettei meitä oltu silti infottu... Motoristit laskettiin sisään ja he veivät 2 auton parkkiruutua. Tilaa olisi voitu tehdä muualta etukäteen jos oltaisiin tiedetty.
Jouduin jättämään Bay Streetin taakse aikaisemmin tänään sillä Neean kanssa lähdimme Vittorioosaan metsästämään aaveita. Olimme varanneet Birgu Ghost Tour- kierroksen joka siis sisältää yöllä tapahtuvan kävelykierroksen Vittoriosan kaduilla samalla kun opas kertoo paikallisia kummitustarinoita ja legendoja. Se oli upea ja kylmiä väreitä tuova kokemus. Yliluonnollisen ja historian ystävänä olin myyty. Ainoa miinuspuoli illalta oli bussit. Meinasimme myöhästyä mennessä ja tullessa olisi joutunut ottaa 3 bussia takaisin, mutta onneksi San Giljanissa meillä kävi tuuri ja hyppäsimme co-op bussin/taksin kyytiin. 2 euroa ja kuljetus minne vain Bugibassa. Kelpaa ennemmin kuin odottaminen kylmässä. Ilta meni siis paremmin kuin hyvin.
torstai 8. maaliskuuta 2018
50. Päivä. I'm going on an adventure!
Torstai oli seikkailu päivä. Minulle suotiin töistä vapaapäivä jotta voin näyttää paikkoja Hannalle. Tiesin tarkalleen minme hänet vien.
Lähdimme aikaisin aamusta bussilla matkaan ja suuntana oli Mdina. Tiesin heti että esittelen Hannalle lempi paikkani Maltalla.
Saavuimme Hiljaiseen Kaupunkiin (joka ei ollut ihan niin hiljainen siihen aikaan) ja kävelimme kapeita katuja pitkin. Pieni kaupunki oli nopeasti ympäri kuljettu, mutta sehän se idea olikin. Mdinassa on toki museoita ja kirkkoja ja muuta, mutta minusta upeinta siellä on kaupungin tunnelma. Kadut ja talot ovat historiallisia ja tunnelma on ainutlaatuinen.
Kävimme muurien ulkopuolella kävelemässä ja löysimme ritareiden aikaisen pyykkien pesupaikan sekä kaksi geokätköä.
Mdinasta matka jatkui Rabatin läpi Dingliin kohti jyrkänteitä. Jäimme pois bussista aution tuntuisessa Dinglin kylässä ja kartan avulla suunnistimme rantaan. Pian meri näkyikin kaukana alhaalla ja jyrkänteet olivat edessämme. Hiljainen tie mutkitteli kiellekkeiden reunaa pitkin, vain muutamien metrien päässä pudotuksesta. Alhaalla oli peltolaikkuja ja lopulta suora pudotus mereen. Näkymät oli upeat. Olimme todellakin maailman huipulla.
Lähdimme aikaisin aamusta bussilla matkaan ja suuntana oli Mdina. Tiesin heti että esittelen Hannalle lempi paikkani Maltalla.
Saavuimme Hiljaiseen Kaupunkiin (joka ei ollut ihan niin hiljainen siihen aikaan) ja kävelimme kapeita katuja pitkin. Pieni kaupunki oli nopeasti ympäri kuljettu, mutta sehän se idea olikin. Mdinassa on toki museoita ja kirkkoja ja muuta, mutta minusta upeinta siellä on kaupungin tunnelma. Kadut ja talot ovat historiallisia ja tunnelma on ainutlaatuinen.
Kävimme muurien ulkopuolella kävelemässä ja löysimme ritareiden aikaisen pyykkien pesupaikan sekä kaksi geokätköä.
Mdinasta matka jatkui Rabatin läpi Dingliin kohti jyrkänteitä. Jäimme pois bussista aution tuntuisessa Dinglin kylässä ja kartan avulla suunnistimme rantaan. Pian meri näkyikin kaukana alhaalla ja jyrkänteet olivat edessämme. Hiljainen tie mutkitteli kiellekkeiden reunaa pitkin, vain muutamien metrien päässä pudotuksesta. Alhaalla oli peltolaikkuja ja lopulta suora pudotus mereen. Näkymät oli upeat. Olimme todellakin maailman huipulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)